Toissa iltana soi ovikello, toinen perheen pikku ihmisistä meni avaamaan kun minut oli komennettu asianmukaisesti istumaan oven eteen jossa vartioin mahdollisia kriisitilanteita. Arvelin että joku kaverihan siellä, kunnes yllättäen kuului aivan vieraan miehen ääni ja tyttö oli siellä ihan yksin!

Koetin kovasti kiinnittää muiden huomion tähän seikkaan ja isäntä menikin ovelle mikä sai minut kyllä huolestumaan vielä enemmän, kun hän siellä viipyi viipymistään. Koetin jo välioven läpi eteiseen, mutta emäntä roikkui pannassani kiinni tajuamatta lainkaan miten vaarallinen tilanne oli.

Lopulta se ajattelematon nainen laittoi minut makuuhuoneeseen ja sulki oven?! Siis aivan käsittämätöntä, miten minä voin suojella perhettäni, kun vaaran ja minun välissä oli jo kaksi suljettua ovea? Siinä vaiheessa aloin jo pitää sellaista meteliä, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi mitä olin mieltä asioiden laidasta.

Onneksi isäntä palasi ovelta ehjänä, muuten emäntä olisi saanut vastata minulle... Kehtasivat vielä naureskella että näin meillä suhtaudutaan kaupparatsuihin. No eipä uskaltanut kaveri tulla pidemmälle ainakaan kun kuuli minut, mutta ihmettelenpä vieläkin mikä sellainen kaupparatsu oikein on? No oli mikä oli niin minä en niistä pidä.

Keitin hännästä ja liikkeistä huomaa aina jos keli on kylmä, pakkanen saa neidin hännän nousemaan komeasti ja tuuli ja tuisku vain innostaa tätä kelien kuningatarta.

Kun itse toivoo vain olevansa sisällä lämpimässä sohvan nurkkaan peiton alle painautuneena, Keit nauttii pää pystyssä, häntä heiluen puskiessaan läpi tuiverruksen. Mitä isompi kinos sitä varmemmin siihen täytyy sukeltaa ja jäädä piehtaroimaan.

Mutta annas olla kun taas ilmat lämpenevät ja kuumuus saapuu jolloin itse nauttii ulkona olosta, Keit on täysin perässä raahattava. Häntää alhaalla roikottava koira saa tuntemaan taluttajansa roistoksi. Meidän koiramme on talvimalli!

Pakkasmittaria ei täällä talossa tarvita, lämpötilan voi arvioida siitä kuinka korkealle ja kuinka kauniille kaarelle neidin häntä kohoaa. Toiset ennustaa sammakoista ja kuun asennosta, meillä sama hoituu koiran häntää tarkkailemalla

Kuva puhukoon puolestaan: kinkku ja koira -> koira ilman kinkkua -> huutava vääryys!

Makasin muutama päivä sitten migreenin kourissa sängyssä keskellä päivää, hyvin poikkeuksellista koska tapanani ei ole ottaa päiväunia tai muutenkaan makoilla keskellä päivää. Ja tämän huomasi myös Keit jolla ei ole tapana koskaan tulla sänkyyn, harvemmin edes pyynnöstä. En tiedä liekö koiran vaisto sanonut että jotain on nyt pielessä vai mikä mutta viereeni hyppäsi koira joka hellästi nuolaisi kättäni ja asettui kerälle kylkeeni makaamaan. Vaikka hetken päästä hänelle tulikin kuuma ja alkoi armoton läähätys ei vartiointipaikkaa jätetty. Jonkun ajan päästä neiti kävi tekemässä jäähdyttelykierroksen ja palasi jälleen viereeni sängylle makaamaan.

Se oli niitä hetkiä kun lämmin tunne valtaa sydämen ja ajattelee että on se karvakasa niin suloinen...

On tasan vuosi siitä kun haimme Keitin kotiin, paljon on tapahtunut siinä ajassa.

Alku oli tutustumista puolin ja toisin, ihmettelimme toinen toisiamme ja koetimme sopeutua uuteen arkeen. Heittelimme palloja ja ihmettelimme miksei tyttö nouda niitä, aluksi luulimme että toinen on vielä hiukan hämillään kaikesta. Nyt tiedämme ettei Keit ole koira joka tykkää hakea palloja tai keppejä. Katsoo vain ilmeellä et kun kerran sen heitit niin hae itse. Vinkulelut Keit otti heti huomaansa ja niihin ei sitten ollut enää kenelläkään asiaa. Tekemäni pehmeä peti ei kelvannut vaan neiti asettui lattialle, josta ensin kuopi maton pois tieltä. Ruuaksi kelpasi ihan mikä vain, kirjaimellisesti! Ulkona pelotti ja jännitti kaikki aluksi, autot, pyöräilijät, rullaluistelijat, sauvakävelijät. Lopulta autotkin vielä meni elleivät ne kaasuttaneet juuri kohdalla tai pitäneet muuten kovaa ääntä tai raahanneet perässä sitä pelottavaa peräkärryä...

Ensimmäiset kuukaudet olimme lähinnä ihmeissämme ja kummastelimme outo käytöksistä koiraamme. Tiesimme kyllä etukäteen jotain tytön rotumiksauksesta, mutta kokemuksen kautta aloimme vasta paremmin ymmärtää miten se näkyy joka päiväisessä elämässämme. Opimme tavallaan lukemaan Keitiä. Ja luimme kaiken laumanvartijoista mitä saimme käsiimme, kolusimme kirjastoa, kirjakauppoja sekä nettiä.

Tänä päivänä ymmärrämme jo paremmin miksi Keit käyttäytyy pimeässä eri tavoin kuin valoisassa, miksi sen täytyy nukkua meidän lähellä ja miksi jokaisesta äänestä täytyy yöllä ilmoittaa meille. Nykyään ymmärrämme jopa että se kuumailmapallo taivaalla on todellakin pelottava, puhumattakaan siitä vanhasta mammasta joka viuhtoo menemään kävelysauvojen kanssa.

Ovikellosta täytyy saada ilmoittaa ja se kuulukoon hänen oikeuksiinsa kunhan tyttö muistaa että kerta haukku riittää. Olemme todenneet että kunnon rähinä ovikellon äänestä nousee jos hänen ihmisensä ovat nukkumassa vielä... Ilmeisesti silloin Keit katsoo että hänen täytyy hoitaa tilanne parhaaksi katsomallaan tavalla, toisin sanoen sillä ainoalla jonka hän osaa.

Keit on omanlaisensa, haastava ja hyvin suojeleva omaa perhettään kohtaan. Olisi väärin odottaa ja vaatia häneltä käytöstä joka olisi täysin vastoin luontoaan. Keitistä ei voi muokata pallon noutajaa eikä käsilaukussa kulkevaa edustuskoiraa. Kun yöllä kuuluu epämääräisiä ääniä ei tätä koiraa löydä sängyn alta uikuttamasta, se on pystyssä ensimmäisenä ja valmiina tekemään mitä sen luonto sanoo, suojelemaan omaa laumaansa. Sitäkin oppii arvostamaan että herää öisin haukuntaan, kun ymmärtää miksi niin käy.

Meillä on ihana koira, ei tavanomainen eikä helppo mutta niin rakas.